Blogi kirppistelystä ja muista fiksaatioistani. Tervetuloa!

lauantai 8. lokakuuta 2011

Paras vuodenaika, tavallaan...


Oltiin koko perhe vaarin kera aamupäivä pihalla ja roskia poltellessa mietin, että syksy on oikeastaan aika ihana vuodenaika. Vaikka piha rumenee päivä päivältä jatkuvan sateen ja putoavien lehtien takia, en anna sen häiritä. Nautin sateettomasta päivästä ja raikkaasta ilmasta.

Huomaan olevani jotenkin muutoksen tarpeessa ympäristönkin muuttuessa. Kaapit on siivottu ja kiertoon lähtee taas läjäpäin tavaraa. Tänä syksynä huomaan luopuvani entistä helpommin. Yleensä annan esineen hetken puhua puolestaan, mutta nyt luotan ensireaktioon tavaroita lajitellessani. Kierrätys, hävitys tai "ehkä jonain päivänä". Pihalla tynnyristä nousee savu, hävitettävääkin siis löytyi. Onneksi alakerrassamme on yksi tyhjillään oleva huone, sille on nyt käyttöä. Ensi viikolla varaan myyntipöydän kirppikseltä. Saa myyntihommat hoidettua ennen kouluun paluuta.


Syksy on minulle mieluisa vuodenaika siksi, etteivät kesähelteet, saati kesähepeneet, sovi minulle. Eivätkä palelevat varpaatkaan miellytä. Pidän myös kerrospukeutumisesta. Talvi ja varsinkin syksy ovat otollisinta aikaa moiseen hömpötykseen.



Rakastan huiveja. Jos eteisessämme on pari korillista lasten tumppuja ja pipoja, vähintään saman verran on minulla huiveja. Ja vintillä ainakin yksi laatikollinen lisää. Suurin osa on kirpputoreilta ja sieltä niitä löydän jatkuvasti lisää. Osaa en muistaakseni ole ehtinyt käyttää laisinkaan, mutta koska ovat parin euron hankintoja, en ahdistu ajatuksesta, etten niitä koskaan tulisi käyttämäänkään. Pienen vaatehuoneen omistajana olen onnellinen, että olen hurahtanut huiveihin, en kenkiin tai hattuihin.

Ihanaa syksyä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti