Blogi kirppistelystä ja muista fiksaatioistani. Tervetuloa!

perjantai 19. joulukuuta 2014

Huonekuusi ja valosarja a´la Sanna


Kun vauhtiin päästiin...

Vähän lisää jouluisia kuvia Kaikulasta. Rohkenin ostaa huonekuusen. Joku kehui pitäneensä ko. puun hengissä k o k o vuoden. Katsotaan pidänkö hengissä aattoon asti. Ihana se on. Tosin ei yhtään terveellisempi perheen astmaatikolle kuin perus havukuusi metsästä. Imelän väriset joulupallot lähti mukaan -50% laarista. Kuusen suojaruukku Kaikulan kesäkirppikseltä.





Olisikohan ollut Pinterest, josta bongasin vanhoista pienistä lampunvarjostimista tehdyn valosarjan. Ostelin pikku hiljaa kirppareilta alle parin euron varjostimia ja paristokäyttöisen valosarjan. Vähän himmeämmät valot mitä ajattelin, mutta menköön. Jo pelkät varjostimet ketjussaan ovat ilo silmälle. Varjostimet kiinnitin valosarjaan pienillä nippusiteillä. Kaikki blogini kuvat löytyy muuten myös Pinterestistä.



Piipahdin tänään Salon Ekotorilla. Enkä turhaan. Iittalan tarralliset Ultima Thulen kynttilän jalat (3kpl) lähti matkaan 5€/kpl. Kymmenen vuotta keräillyt ko. sarjaa. Siitä asti kun häälahjaksi tusina sarjan olutlaseja saatiin. Pitänee tehdä juttu myös Thulesta...



keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Kaikulan Joulu

Sääennuste lupaa valkeaa joulua. En usko ennen kuin näen. 
Mutta olisihan se mahtavaa.

Onni on oma kirppis. Kävin "ostoksilla", mukaan tarttui kauniit kynttilänjalat lipaston päälle.


 Eteisen ovea koristaa kulkusin koristeltu kuusi. Tähän tarkoitus asetella kauneimmat joulukortit. Kuusta myi Salo Desing, viimeinen yksilö lähti meille.


Salo Designista myös valkoinen kaitaliina. Täydellinen pari Grapponia lasien kanssa.


Toisen lipaston päällä asetelma vanhoja pulloja, enkelipari ja lyhtynä toimii vanha ruosteinen raastinrauta. Joulukalenteri omaa kädenjälkeä.






Tämä upea valaistu kaupunki löytyy lastemme päiväkodin seinältä.


Piparileipuri.





Hauskaa Joulua!